Metsäteollisuuden kapasiteetin leikkaukset jatkuvat konsulttiyhtiö Pöyryn mukaan. Tuotannon vähentäminen johtuu Euroopassa edelleen olevasta paperiteollisuuden ylikapasiteetista ja heikosta taloudellisesta tilanteesta. Tuotantoa vähennetään edelleen myös Pohjois-Amerikassa.
– Suomessa on jo tehty paljon. En usko, että kapasiteetin vähentäminen on vielä kuitenkaan loppunut, sanoi Pöyry Forest Industry Consultingin toimitusjohtaja Heikki Pikkarainen perjantaina STT:lle.
Paperi- ja kartonkiteollisuuden tuotteiden kysynnän lasku on Pikkaraisen mukaan saavuttanut pohjan. Markkinoiden kysyntä tuskin heikkenee enää, hän arvioi.
Suomessa suljettiin viime vuonna 10 paperi- ja kartonkikonetta. Kapasiteettia vähennettiin noin 1,5 miljoonaa tonnia. Selluloosan tuotantoa on leikattu sulkemalla Kemijärven, Kaskisten ja Tervasaaren sellutehtaat. Uimaharjun ja Sunilan tehtailla on seisokki.
Paperi- ja kartonkiteollisuuden tuotantokapasiteettia vähennettiin viime vuonna suurin piirtein yhtä paljon Atlantin kummallakin puolella. Euroopassa kapasiteettia purettiin Pöyryn keräämien tietojen mukaan kaikkiaan vajaat 6 miljoonaa tonnia ja Pohjois-Amerikassa 5,5 miljoonaa tonnia.
via Metsäteollisuuden kapasiteetti vähenee yhä – Pöyry | Kauppalehti.fi.
« Mökkikauppa hyytynyt alkuvuonna WorleyParsons bids low for Oman solar consultancy – Pöyry's bid twice as higher »
