Category: Tulikivi


Rakennusteollisuus RT ry:n tänään julkaiseman suhdannekatsauksen mukaan talonrakentamisen tilanne on nyt erittäin synkkä.  Ilman pikaisia korjausliikkeitä tilanne synkistyy edelleen johtaen yli 50 000 rakentajan työttömyyteen ensi talvena. Talonrakennustöiden aloitukset ovat putoamassa kahdessa vuodessa puoleen. Asuntoaloitukset supistuvat tänä vuonna 14 000:n tasolle, joka on 1990-luvun huonoimpia vuosiakin selvästi matalampi. Myös muun talorakentamisen uudistuotanto on lähtenyt laskuun ja sama suunta jatkuu ensi vuonna. Infrarakentaminen on säilyttämässä elvytystoimenpiteiden ansiosta kohtuullisen tason ja korjausrakentaminen kasvaa odotetusti, mikäli taloyhtiöt saavat syntymään päätöksiä korjaustöistä.

”Valtioneuvoston pyrkimykset asuntotuotannon käynnistämiseen mm. välimallilla näyttävät epäonnistuvan, koska rakennuttajat eivät saa kohteittensa rahoitusta järjestettyä. Tämän takia tulee ARAn tehtäviin nopeasti lisätä asetusteitse kohderahoitusmahdollisuus vanhan asuntohallituksen tapaan. Lisäksi tulee säätää vapaarahoitteiselle vuokratalotuotannolle verovapaus määräajaksi ja tukea omistusasuntojen hankintaa, jota esimerkiksi ASP:n ehtojen kehittäminen tukisi. Talonrakentamisen lisäelvytys tulee tietenkin kohdistaa muutenkin rakentamis- ja korjaustarpeen mukaan; ei siis vain työllisyyssyistä. Oikea kohde voisi olla kuntien rakennushankkeet, joiden rahoitukselle tulisi antaa 25 prosentin valtiontuki. Esimerkiksi 500 miljoonan euron valtiontuen vipuvaikutuksella työllistyisi 34 000 henkilöä”,  ehdottaa Rakennusteollisuus RT ry:n puheenjohtaja, NCC Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Timo U. Korhonen.

Rakentamisen arvioidaan tänä vuonna supistuvan 13 prosenttia. Viime vuonna rakentamin pysyi vielä ennallaan, vaikka talonrakennustöiden aloitukset vähenivät jo viidenneksen. Rakentamisen supistuminen on samaa luokkaa kuin 1990-luvun alkupuoliskon laman aikana. Talonrakennustöiden aloitukset jäävät 29 miljoonaan kuutiometriin tänä vuonna. Uusia asuntoja aletaan rakentaa vain 14 000 tänä vuonna, vaikka korot ovat alhaiset. Viime vuonna käynnistyi 24 400 asunnon rakennustyöt. Etenkin pientalojen määrät vähenevät tänä vuonna, sillä valmistaloteollisuuden tilauskanta on supistunut viime vuoteen verrattuna merkittävästi. Asuinkerrostalohuoneistojen rakentaminen vähenee, koska rahoitusongelmat vaikeuttavat sekä vapaarahoitteista että vuokratalotuotantoa. Valmiita myynnissä olevia asuntoja on myös edelleen suuri, vaikkakin pienenevä määrä, nyt noin 3 000 asuntoa.

Rakentamisen hinta- ja kustannustaso kohosi edelleen viime vuonna, mutta loppuvuonna joidenkin tuotteiden hinnat jo laskivat. Palkankorotukset nostavat vielä työvoimakustannuksia. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen halpeneminen näkyy tuotantopanosten hintojen alenemisena tänä vuonna. Vanhojen asuntojen hintojen aleneminen jatkuu.

Talonrakentajien kannattavuus heikkeni vuoden 2008 lopussa tuntuvasti, kun uusien asuntojen kauppa jähmettyi. Tuoteteollisuuden kannattavuus pysyi vielä viime vuonna kohtalaisena, mutta tänä vuonna kannattavuus heikkenee merkittävästi. Rakennusalan konkurssien määrä on kasvussa.

Vuoden 2007 suhdannehuipusta tullaan aloituksissa tänä vuonna 50 % alemmalle tasolle

Rakentamisen suhdannehuippu koettiin vuonna 2007. Viime vuonna talonrakennustöitä käynnistettiin runsas 41 milj. m3 eli viidenneksen vähemmän kuin edellisenä vuonna. Keskeneräisten töiden suuren määrän vuoksi rakentamisen määrä pysyi vielä ennallaan. Talonrakentaminen supistui 1,4 prosenttia, mutta maa- ja vesirakentaminen lisääntyi 5,2 prosenttia. Talojen uudisrakentaminen väheni 2,2 prosenttia. Korjaustoiminnan arvioidaan kasvaneen määrältään 2 prosenttia viime vuonna. Rakentamisen työllisyys parani vielä viime vuonna.

Suomalaisten rakennusyritysten kansainvälinen toiminta kehittyi vuonna 2008 myönteisesti Pohjoismaissa ja Venäjällä, mutta heikkeni Baltiassa. Myös muissa maissa toiminta kehittyi myönteisesti. Rakennusyritysten kansainvälisten toimintojen arvo oli RT:n seurannan mukaan 3,2 miljardia euroa vuonna 2008. Uusia tilauksia saatiin 671 miljoonan euron edestä.

Byrokratia ja hidas päätöksenteko eivät saa hidastaa hankkeiden liikkeellelähtöä

Rakentamisen sääntelyyn ja viranomaistoimintaan liittyvät monet normit nostavat rakentamisen kustannuksia. Rakennusteollisuus pitää normitalkoiden tuloksia sinänsä hyvinä. On kuitenkin tärkeää, että ministeriössä asiaa viedään nyt ponnekkaasti eteenpäin, jotta kaavoitukseen, rakentamismääräyksiin ja ohjeisiin liittyvät turhat määräykset saadaan karsittua.

”Valtion elvytystointen lisäksi viranomaisten ja rakentajien on tehtävä nyt yhteistyötä, jotta byrokratiaan liittyvät muodollisuudet eivät nouse aloitusten esteeksi, vaikka kaikki muu saataisiinkin kuntoon. Nyt pitää huolehtia, että päästään oikeasti tekemään aloituksia eikä aikaa valu hukkaan. Viranomaistenkin on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa osattava joustaa, kuten kaikki muut jo tekevät”, Korhonen painottaa.

”Korjausrakentamisesta puhuttaessa tulee muistaa, että korjausavustuksella voidaan taloyhtiöissä tehdä paljon muutakin – ja jopa nopeammin päätettävää ja liikkeelle pantavaa – kuin putkilinjojen saneeraukset. Tarkoitan tällä esimerkiksi katto- ja julkisivukorjauksia, porras- ja muiden yhteisten tilojen kunnostuksia ja piha-alueiden uudistuksia”, toteaa toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Rakennusteollisuus RT:stä.

Lähde: Rakennusteollisuus

Talopakettien myynti on romahtanut, sillä niiden tilauskanta oli vuodenvaihteessa noin 40 prosenttia jäljessä vuotta aiempaa tasoa. Pientaloteollisuus PTT ry:n tuoreessa pientalobarometrissä ennakoidaan talopakettien kuluvan vuoden toimitusten painuvan 6 200 kappaleeseen, kun viime vuonna toimitettiin 8 100 talopakettia. Siten toimitukset vähenisivät tänä vuonna edelleen 23 prosenttia, vaikka jo viime vuonna tuli takapakkia 19 prosenttia edellisvuodesta. Parhaimmillaan toimitettiin 11 000 talopakettia vuonna 2006.

Myös omakotitalojen aloituksissa kehitys on ollut vastaava. Barometrin mukaan aloitukset painuivat viime vuonna 11 700 kappaleeseen edellisvuoden 14 500:sta, eli pudotusta kertyi 19 prosenttia. Omakotiasuntojen aloitusten ennakoidaan supistuvan tänä vuonna 9 500:aan, jolloin laskua tulisi 19 prosenttia lisää.
Karuilta näyttävistä luvuista huolimatta pientaloteollisuus näkee kuitenkin positiivisiakin merkkejä ja kaupankäynnin odotetaan piristyvän alkuvuodesta. Järjestön mukaan markkinat ovat tammikuussa heränneet ja talonäyttelyissä on ollut liikkeellä runsaasti tosiaikomuksilla olevia ostajia. PTT näkee monia pientalorakentamista tukevia tekijöitä. Näitä ovat muun muassa omakotirakentamisen patoutunut tarve, korkojen lasku, kuluvan vuoden ennakoitu reaaliansioiden kehitys, inflaation taittuminen sekä rakennustyövoiman saatavuuden paraneminen.

Pientaloteollisuus kuitenkin varoittaa, että omakotialoitusten ja talopakettien kuluvan vuoden ennakoitu määrä voi olla vielä selkeästi huonompi kuin edellä mainituissa ennusteissa. Tämä johtuu siitä, että talokaupan kehitys on keskeisesti riippuvainen talouden yleisistä tekijöistä

Lähde: Rakennuslehti

PTT: Pientalobarometri 1/09

Tulikivi Oyj:n liikevaihdon vuonna 2008 ennakoidaan olevan noin 66 miljoonaa euroa (69,9 me vuonna 2007) ja tuloksen ennen veroja olevan noin 2 (0,2) miljoonaa euroa, arvonalennusten jälkeen. Liiketoiminnan kassavirran ennen investointeja ennakoidaan olevan yli 7 (2,5) miljoonaa euroa.

TJ: Tulos haluttiin antaa ulos, ettei synny spekulaatio/arvuuttelua, että mikä se tulos nyt sitten on (kun kysynnän on ilmoitettu laskevan reilusti). Arvonalennus on Kermansaveen liittyvää goodwilliä.

Loppuvuodesta 2008 nopeasti supistuneen kysynnän myötä yhtiön tilausvirta on ollut laskussa, eikä sen odoteta kasvavan lähikuukausina, varsinkaan kotimaasta.

Suomen kovasti pudonnut uudisrakentaminen on vaikuttanut tulisijojen myyntiin. Suomi, Balttia ja muut skandit vetää heikosti. Keski-Eurooppaan Venäjä/Ukraina-kaasukiista on vaikuttanut hieman positiivisesti.

Yhtiön hallitus on päättänyt käynnistää Tulikivi Oyj:n toimintojen kannattavuus- ja keskittämisohjelman, jotta yhtiön kannattavuus voitaisiin jatkossakin turvata. Ohjelmalla tavoitellaan noin viiden miljoonan euron vuosisäästöjä tulevina vuosina.

Varsinaisesti säästöt vaikuttavat vuonna 2010. Tänä vuonna loppuvuoden säästöt uppoavat järjestelyistä syntyneisiin kuluihin.

Tarkoituksena on keskittää toimintoja uuni- ja verhouskiviliiketoiminnassa sekä konsernin hallinnossa. Lisäksi lopetetaan heikosti kannattavia tuoteryhmiä.

Jonkin verran valmistusta tuplapaikoissa (alhaisempi kysyntä, niin keskittettäneen vain yhteen). Lisäksi osto-, varasto ja tuotekehitystoimintojen tehostamista.

Ohjelman vuoksi yhtiö on päättänyt käynnistää koko konsernin henkilöstöä koskevat YT-neuvottelut. Vähennystarve on noin 120 henkeä. Lisäksi yhtiö tulee lomauttamaan henkilöstöään kuluvan vuoden aikana.

Ohjelman toteuttamisen arvioidaan aiheuttavan noin 2 miljoonan euron kertaluontoiset kulut.

Neuvottelut päättyvät maaliskuun puolella. Kulut kirjattaneen tipotellen, joskin pääosa alkuvaiheessa.

Pörssitiedote

Talopakettien myynti on tammikuussa 40 prosenttia jäljessä viime vuoden myyntiluvuista. Rakennustutkimus RTS:n toimitusjohtajan Aarne Jussilan mukaan yleensä puolet koko vuoden aikana myytävistä talopaketeista on myyty tammikuussa.

– Voi olla, että myynti on tänä vuonna lähtenyt normaalia hitaammin liikkeelle. Hiljaisin aika oli loka-marraskuulla, mutta sen jälkeen myynti on kuitenkin vilkastunut. Uskon, että hallituksen elvytystoimet alkavat purevat ja jos esimerkiksi talopakettien arvonlisäveroa tarkistettaisiin, se varmasti vilkastuttaisi kauppaa, Jussila sanoo.

Osasto: Uutiset
Toimiala: Puutavaran ja rakennusmateriaalien agentuuritoiminta