Category: Ahlstrom


Ahlstrom Oyj, maailman johtava erikoispaperien ja kuitukankaiden valmistaja, ilmoittaa, että yhtiön liiketoimintaan jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä vaikuttanut markkinoiden haasteellisuus on jatkunut alkuvuoden aikana. Tämän seurauksena useimpien Ahlstromin tuotteiden kysyntä on edelleen heikentynyt kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna viime vuoden neljänteen neljännekseen.

Ahlstromin 5.2.2009 julkaisemassa tilinpäätöstiedotteessa yhtiö ennakoi toimintaympäristönsä olevan erittäin haasteellinen vuonna 2009 ja tuotteidensa kysynnän ennustamisen olevan mahdollista vain hyvin lyhyellä aikavälillä. Yhtiö arvioi tuolloin kysynnän vaihtelevan merkittävästi tuotelinjoittain sekä asiakastoimialojen yleisen kehityksen mukaan.

via Ahlstrom Corporation – Media – Tulosvaroitus: Ahlstromin tuotteiden kysyntä heikentynyt edelleen ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Ahlstrom Oyj jatkaa sopeuttamistoimia ja rakennejärjestelyitä vastatakseen heikkenevään kysyntään. Yhtiö suunnittelee tehtaiden sulkemisia Italiassa sekä lomautuksia ja irtisanomisia eri puolilla maailmaa.

Italiassa Ahlstrom on aloittanut neuvottelut henkilöstöedustajien kanssa Gallaraten ja Carbonaten tehtaiden sulkemisesta sekä yhden tuotantolinjan sulkemisesta Cressan tehtaalla. Arviolta 60 henkilön vähennys toteutetaan vähitellen vuoden 2009 ensimmäiseltä neljännekseltä alkaen. Kaikki kolme tehdasta valmistavat kuitukankaisia pyyhkimistuotteita.

Suomessa Ahlstrom on antanut yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluesityksen Karhulan, Mikkelin ja Tampereen tehtailla. Karhulassa ja Mikkelissä neuvotteluiden arvioidaan johtavan yhteensä
noin 250 henkilön lomauttamiseen, eikä irtisanomisten mahdollisuutta voida sulkea pois. Tampereella neuvotteluiden arvioidaan johtavan noin 60 henkilön lomauttamiseen. Ahlstromin tehtaat Karhulassa ja
Mikkelissä valmistavat lasikuitutuotteita ja työllistävät yhteensä 560 henkilöä. Tampereen tehdas valmistaa suodatinmateriaaleja ja työllistää 60 henkilöä.

Lisäksi Ahlstrom on käynnistänyt henkilöstön vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä useilla tehtaillaan maailmanlaajuisesti. Sopeuttamistoimet koskevat sekä Specialty Papers – että Fiber Composites -toimialoja ja johtavat noin 150 henkilön vähennykseen.

Ahlstrom palvelee asiakkaitaan entiseen tapaan rakennejärjestelyistä huolimatta.

Rakennejärjestelyn kulut ja arvonalennukset 23 miljoonaa euroa

Toimenpiteistä aiheutuu noin 7 miljoonan euron kertaluonteinen uudelleenjärjestelykulu vuoden 2008 viimeisen neljänneksen tulokseen.

Lisäksi Ahlstrom kirjaa noin 16 miljoonan euron kassavirtaan vaikuttamattomat arvonalennukset liikearvon ja aineellisen käyttöomaisuuden kirjanpitoarvoihin. Arvonalennukset liittyvät lähinnä kuitukankaisten pyyhkimistuotteiden liiketoimintaan.

Edellä mainitut 23 miljoonan euron uudelleenjärjestelykulut ja arvonalennukset jakautuvat toimialoittain seuraavasti: Specialty Papers 2 miljoonaa ja Fiber Composites 21 miljoonaa euroa.

Vuoden 2008 liiketulos noin 40 miljoonaa euroa ilman kertaluonteisia eriä

Alustavien tietojen mukaan Ahlstromin koko vuoden 2008 liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan noin 40 miljoonaa euroa (68 miljoonaa euroa vuonna 2007). Yllä mainitut uudelleenjärjestelykulut ja arvonalennukset mukaan lukien liiketuloksen arvioidaan olevan noin 17 miljoonaa euroa.

Vuoden 2008 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 1 800 miljoonaa euroa (1 761 miljoonaa euroa vuonna 2007).

Ahlstrom julkistaa vuoden 2008 tilinpäätöstiedotteen 5.2.2009.

Ahlstrom Oyj
Jan Lång
Toimitusjohtaja

Lisätietoja
Ahlstrom Oyj
Varatoimitusjohtaja Risto Anttonen, puh. 010 888 4166
Talousjohtaja Jari Mäntylä, puh. 010 888 4768

Pyyhkimistuotteet ja veneteollisuus liittyvät kuitukangaspuoleen, kun taas auto- ja rakennusteollisuustuotteet ovat kummallakin puolella.

Alaskirjaukset liittyvät Italian yritysostoihin (Fiberweb, Orlandio). Italiassa pyritään vähentämään 60 henkilöä.

Sellun hinnan lasku valuu rahoitusjohtajan mukaan pääasiassa läpi bulkimmassa tavarassa ja spesiaalimmissa tuotteissa hyöty on suurempi.

Rahoitusjohtaja lisäsi, että osa laskusta johtuu myös varastotasojen alasajosta, kun asiakkaat pyrkivät minimoimaan käyttöpääomaa. (Luonnollisesti myös loppukäyttäjien toimialojen heikkous syö myyntiä).