Tag Archive: yt-neuvottelut


Tulikivi Oyj:n liikevaihdon vuonna 2008 ennakoidaan olevan noin 66 miljoonaa euroa (69,9 me vuonna 2007) ja tuloksen ennen veroja olevan noin 2 (0,2) miljoonaa euroa, arvonalennusten jälkeen. Liiketoiminnan kassavirran ennen investointeja ennakoidaan olevan yli 7 (2,5) miljoonaa euroa.

TJ: Tulos haluttiin antaa ulos, ettei synny spekulaatio/arvuuttelua, että mikä se tulos nyt sitten on (kun kysynnän on ilmoitettu laskevan reilusti). Arvonalennus on Kermansaveen liittyvää goodwilliä.

Loppuvuodesta 2008 nopeasti supistuneen kysynnän myötä yhtiön tilausvirta on ollut laskussa, eikä sen odoteta kasvavan lähikuukausina, varsinkaan kotimaasta.

Suomen kovasti pudonnut uudisrakentaminen on vaikuttanut tulisijojen myyntiin. Suomi, Balttia ja muut skandit vetää heikosti. Keski-Eurooppaan Venäjä/Ukraina-kaasukiista on vaikuttanut hieman positiivisesti.

Yhtiön hallitus on päättänyt käynnistää Tulikivi Oyj:n toimintojen kannattavuus- ja keskittämisohjelman, jotta yhtiön kannattavuus voitaisiin jatkossakin turvata. Ohjelmalla tavoitellaan noin viiden miljoonan euron vuosisäästöjä tulevina vuosina.

Varsinaisesti säästöt vaikuttavat vuonna 2010. Tänä vuonna loppuvuoden säästöt uppoavat järjestelyistä syntyneisiin kuluihin.

Tarkoituksena on keskittää toimintoja uuni- ja verhouskiviliiketoiminnassa sekä konsernin hallinnossa. Lisäksi lopetetaan heikosti kannattavia tuoteryhmiä.

Jonkin verran valmistusta tuplapaikoissa (alhaisempi kysyntä, niin keskittettäneen vain yhteen). Lisäksi osto-, varasto ja tuotekehitystoimintojen tehostamista.

Ohjelman vuoksi yhtiö on päättänyt käynnistää koko konsernin henkilöstöä koskevat YT-neuvottelut. Vähennystarve on noin 120 henkeä. Lisäksi yhtiö tulee lomauttamaan henkilöstöään kuluvan vuoden aikana.

Ohjelman toteuttamisen arvioidaan aiheuttavan noin 2 miljoonan euron kertaluontoiset kulut.

Neuvottelut päättyvät maaliskuun puolella. Kulut kirjattaneen tipotellen, joskin pääosa alkuvaiheessa.

Pörssitiedote

Raute Corporation adapts its operations to the weak continuing market situation and has initiated negotiations in compliance with the Act on Co-operation with the salaried and senior salaried employees of the Finnish units. The negotiations have also been initiated with the hourly workers of the Jyväskylä unit. The negotiations concern altogether approximately 280 employees. With regard to the rest of the personnel, the earlier agreed adaptation measures are sufficient for the time being. (Stock exchange release)

Earlier negotiations were “the short” version (concluded in November) and allowed temporarily layoffs maximum of 90 days. The new negotiations are a clear indication that Raute hasn’t managed to sign new bigger projects. With the six week negotiations, the company is able to layoff workers for until further notice basis (thus it may avoid larger scale redundancies) and wait the market conditions to improve with a lower cost structure.

Kiiski: Jyväskylässä alkaa tulla täyteen 90 päivän kiintiöt, erityisesti suunnittelupuolella. Nastolassa lomautuspäiviä on vielä jäljellä.

Original release

23.12.2008
Etteplanissa 4.11.2008 käynnistyneet yhteistoiminta-neuvottelut päättyneet
Etteplanin Paperi ja Sellu yksikön Järvenpään, Kotkan, Tampereen, Vaajakosken, Valkeakosken toimipisteitä ja Tuotantolinjat ja Prosessilaitokset yksikön Hollolan, Joensuun, Varkauden, Mikkelin ja Savonlinnan toimipisteitä sekä Etteplan Technical Information Oy:n yksiköitä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet.

Henkilöstön vähennykset toteutetaan vaiheittain työtilanteiden mukaan. Päättyneiden neuvottelujen osalta lomautukset koskevat ensimmäisessa vaiheessa yhteensä 55 henkilöä. Lomautukset alkavat tammikuun aikana 2009 ja lomautukset jatkuvat toistaiseksi. Yhteensä 16 henkilön työsuhde päättyy. Osalle lomautettavista työntekijöistä on löytynyt töitä oman toimipaikan ulkopuolella muualla yhtiössä.

Lähde: Suomi24.fi

Honkarakenne Oyj and salaried employees have concluded codetermination negotiations, which have resulted in 18 redundancies due to production and financial reasons as well as to company reorganization. Agreement has been reached with a further seven people on retirement, longer-term lay-offs or on their becoming independent representatives. Fixed-term employment contracts will not be renewed. Moreover, four people have left the company.

Negotiations with salaried employee representatives began in the autumn due to the weakening of the company’s market situation. The personnel changes carried out apply to the entire Group in Finland and its subsidiaries abroad. (Stock Exchange release, during trade)

Honkarakenne announced yesterday conclusion of co-determination negotiations. As a result, the company reduces headcount by 29 persons, which accounts for about 7% of personnel. Earlier Honkarakenne has temporarily laid-off its entire staff in order to adapt lower volumes. In addition, Rakennustutkimus (RTS) said recently that sale of single-family houses is down by 40% YoY in January in Finland. Finland’s share of the company’s net sales is around 40%. eQ Bank doesn’t expect quick turnaround in demand.

*Neutral news for Honkarakenne

Metso Corporation’s company release, January 19, 2009, 11:00 a.m. local time
A press conference (in Finnish) for media will be held today, Monday, January 19, 2009, 1:00 p.m. at Metso’s Corporate Head Office, Fabianinkatu 9 A, Helsinki. A conference call (in English) for analysts will be held at 2:00 p.m. Instructions for participating in the conference call are included at the end of this press release.

Metso will start personnel negotiations regarding employee reductions in Finnish units serving the paper industry. The employee reduction is estimated to affect a total of 900-1,200 employees. Approximately 4,700 employees work in the units subject to the personnel negotiations. The possible reduction in the number of units and the consolidation of operations into bigger units will be examined as part of the negotiations.

View full article »

PKC Group announced on Friday that it had finalised the co-determination negotiations in its unit in Raahe for temporary lay-offs due to decreased demand of industrial electronics devices. As a result of the negotiations PKC Electronics shall lay-off 60 persons for a maximum of three months.

PKC Group finalized also the co-determination negotiations for temporary lay-offs of Kempele unit’s personnel on Friday. Negotiations were started due to decreased demand of wiring harnesses.

Lay-offs concern almost all PKC Group Oyj’s personnel in Kempele, about 250 persons. Lay-offs shall commence gradually and their duration will vary from function to function from one week to longer periods of time. Current plan is that the lay-offs last for a maximum of 14 weeks by the end of June, after which they may be prolonged if need be. Lay-offs will begin earliest in the beginning of February. (Stock Exchange release, during trade)

Raahe employs roughly 300 workers and thus temporary lay-offs account for 20% of work force.

If the Kempele lay-offs would last the maximum of 14 weeks for productional staff, the drop from 2008 figures equals roughly 50% in H1’09 and thus, the company is preparing for heavy drop in wiring harness business.

Electronics division: Nokia is a major customer for PKC Group, and presumably its expenditure cuts were the main reason for surprisingly drastic layoffs.

Harri Suutari cut also his own salary by 1/3 as a sympathy gesture.

Lama niittää väkeä suunnittelualalla. Tammikuun puolessa välissä irtisanottuja ylempiä toimihenkilöitä oli jo noin sata ja lomautettuja lähes 300.

Lukuisissa alan yrityksissä käydään parhaillaan yt-neuvotteluja, jotka koskevat noin 1 200 alan palkansaajaa. He ovat suurimmaksi osaksi ylempiä toimihenkilöitä.

View full article »

PKC Group käynnistää tänään yt-neuvottelut Kempeleen yksikössä henkilöstön lomauttamiseksi johdinsarjojen kysynnän heikennyttyä. YT-neuvottelut koskevat PKC Group Oyj:n koko henkilöstöä, noin 300 henkilöä. Lomautusten kestot ja ajoitukset voivat vaihdella ja ne täsmentyvät neuvottelujen kuluessa.

PKC Group Oyj

Harri Suutari
toimitusjohtaja

Lisätietoja antaa:
toimitusjohtaja Harri Suutari, PKC Group Oyj, puh. 0400 384 937

Glaston Oyj Abp:n tytäryhtiössä Tamglass Lasinjalostuksessa käynnistetään 15.1.2009 yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut rakennuslasiliiketoiminnan sopeuttamisesta nykyiseen markkinatilanteeseen.

Rakennuslasiliiketoiminta työllistää tällä hetkellä noin 110 henkilöä Tampereella ja Lempäälässä. Suunnitelman henkilöstövaikutukset täsmentyvät, kun yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön edustajien kanssa on käyty.

Tamglass Lasinjalostuksen edelliset YT-neuvottelut päättyivät 10.9.2008 Neuvottelujen tuloksena yhtiö lopetti työkone- ja erikoisajoneuvolasiliiketoiminnan.

Lisätietoja:
Glaston Oyj Abp, toimitusjohtaja Mika Seitovirta
Puh. 010 500 500

Tamglass Lasinjalostus Oy, toimitusjohtaja Timo Rautarinta
Puh. 010 500 510

Puhelinkeskustelu rahoitusjohtajan kanssa:

Yt-neuvottelut ovat jatkoa aiemmille neuvotteluille, jolloin lopetettiin kaksi lasinjalostusliiketoimintoa. Liiketoimintaympäristö ei ole parantunut syksyn aikana. Lasinjalostuksessa tällä hetkellä rakennuslasi- (lähes pysähtynyt) sekä aurinkoenergiatuotantoa (hidastunut).

Glaston Finlandin (eli Heat Treatment toiminto) yt: tuotantoihmiset ovat näillä näkymin 8 viikkoa lomautettuna. Myynnin ihmiset töissä normaalisti.

Eurooppa hidastunut alkusyksynä. Yhdysvallat jo aiemmin (2007). Lähi-Itä pysähtyi lähellä alkutalvesta/vuodenvaihdetta.  Kiina pysähtyi olympialaisten aikaan. Etelä-Amerikka vetää vielä.

Arkkitehtuurilasin osuus liikevaihdosta on 70%, autolasi tullut hieman alas. Palveluliiketoiminta ja softapuoli pitää yhtiötä tulosmielessä pinnalla.

Tamfelt-konsernin taloudellinen ja tuotannollinen toimintaympäristö on syksyn 2008 aikana muuttunut ratkaisevasti. Paperikonekudosten ja suodatinkankaiden markkinatilanteen nopean heikentymisen vuoksi yt-lain mukainen neuvotteluesitys on tänään annettu kaikille Tamfelt-konsernin Tampereen-tehtaan henkilöstöryhmien edustajille.

Yt-neuvotteluissa käsitellään niitä toimenpiteitä, joilla konsernin toiminta sopeutetaan voimakkaasti heikentyneeseen markkinatilanteeseen. Sopeutustoimina käytetään lomautuksia, osa-aikaistamisia ja irtisanomisia. Henkilöstön vähennystarve koskee kaikkia henkilöstöryhmiä ja on yhteensä arviolta enintään 160 henkilöä.

Henkilöstövähennysten lisäksi toimintaa tehostetaan ja kustannustehokkuutta parannetaan myös muilla toimenpiteillä. Tavoitteena ovat noin 10 miljoonan euron kustannussäästöt vuositasolla ja siten liiketoimintojen kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten turvaaminen myös tulevaisuudessa.


Tamfelt Oyj Abp

Jyrki Nuutila
toimitusjohtaja


LISÄTIETOJA
Tamfelt Oyj Abp:n toimitusjohtaja Jyrki Nuutila puh. 0400 625 030 ja Tamfelt PMC Oy:n toimitusjohtaja Seppo Holkko puh. 040 509 3319.