Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja itäosissa on satanut tähän mennessä paikoin yhtä paljon kuin tyypillisesti koko heinäkuussa pitkän ajan keskiarvoja tarkasteltaessa.
Koko kesänä eniten on satanut Suomen itäosissa. Suurin sademäärä on kirjattu Ilomantsissa, 113 millimetriä.
Helsingissä oli tiistaihin mennessä ripotellut sateita 64 millimetriä. Heinäkuun alkupuolisko on siten ollut pääkaupungissa toiseksi sateisin vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna. Sateisempaa oli vain vuonna 1996, jolloin samassa ajassa vettä kertyi 111 millimetriä.
Keskimääräisiin arvoihin verrattuna kuivinta on tähän mennessä ollut maan länsiosissa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa. Kesällä sateet ovat pääosin kuuroluonteisia, ja siten sademäärissä voi esiintyä suuriakin paikallisia vaihteluita.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lähipäivinä sade- ja ukkoskuurojen riski on suuri ainoastaan Oulun läänissä ja Etelä-Lapissa. Muualla Suomessa on odotettavissa poutaisempaa säätä
via Heinäkuu ollut poikkeuksellisen sateinen | Uutiset | Iltalehti.fi.
« Glaston receives order in China for EUR 3.5 million Outlook brightens for UK commercial property »
